torstai 18. joulukuuta 2008

Maisemia

Meidän arkiset lenkkimaastot sijaitsevat Viikissä ja sen pelloilla. Viikonloppuisin tulee luikahdettua Vanhankaupunginlahden puolelle josta löytyy pitempiä ulkoilureitejä luonnon helmoissa. Mutta ehdottomasti paras paikka on Hallainvuori, Viikin peltojen takana kohoava kallioinen metsäalue. Se on jäänyt periksiantamattomana seisomaan nykyisen Viikin ja Myllypuron väliin kun jääkausi on pyyhkäissyt maamassat pois. Hallainvuori on peruskalliota, johon jää ja luonnonvoimat ovat repineet railoja ja muodostaneet paikoin vaikeakulkuisia kivikoita ja sen lakea peittää laikkuina varvut ja sammaleet ja siellä täällä törröttää kelopuita ja käkkyräisiä mäntyjä. Usein kuulee palokärjen huutavan lentohuutoaan ja joskus tämän ison linnun saattaa nähdäkin. Hallainvuori ei ole järin suuri alaltaan, ehkä sellaiset 500 x 100 m, mutta koska maasto on kovin vaihtelevaa, lenkkiin menee yleensä ihan mukavasti aikaa kun puikkelehdimme poluilla ja kiipeilemme kallioilla. Siellä on ollut toistaiseksi hyvä pitää koiria vapaana.

Maisemat Hallainvuoren laelta ovat mahtavat. Tässä aukeaa näkymä Viikin pelloille, joiden takana on Norssi ja Viikinmäki sekä oikealla takana Pihlanjanmäki.






Tällaisessa maastossa liikkumisessa on myös riskinsä, etenkin jos liikutaan juoksuvauhtia. Hyvin ovat koirat kuitenkin jalansijansa toistaiseksi katsoneet ja kaatuneiden runkojen yli hyppiminen ja kiipeileminen on mitä parhainta harjoitusta ja harjoittavat varmajalkaisuuteen. Topi on kuin kauris, se leiskauttaa itsensä minkä tahansa esteen yli ja kiipeää kivikossa hyvinkin varmasti. Rypyllä ei itseluottamus aina ihan riitä, mikä on ehkä parempikin kuin liiallinen uhkarohkeus, ja välillä sille pitää näyttää reittejä että tuosta se kaveri meni.

Tässä Topi katselee miten Rypyn reitinvalinta oikein kannattaa...











Ja päästiinhän sitä perille...


maanantai 15. joulukuuta 2008

Helsinki KV 14.12.2008

Sunnuntain Messukeskuksen näyttely meni yli odotusten! Topi, joka oli 6.12. täyttänyt 9 kk, sijoittui junnuissa kolmoseksi! Oli kyllä varsin epätodellinen olo. Olisin ollut sangen tyytyväinen laatuarvostelussa saatuun EH:n, mutta että sieltä tulikin ERI ja kilpailuluokassa vielä sijoitus! No huh huh. Kaipa sitä tuli tehtyä jotain oikein esittämisen suhteen ja vaikka Topille ei lihapullat maistuneet niin se seisoi varsin kuuliaisesti paikallaan. Juostessa Topi oli mielestäni hieman vaisu ja se olisi saanut seurata paljon paremmin, mutta koska tilanteessa oli jo ihan tarpeeksi nieltävää koiralle niin hyvin meni.

Tuomarina oli Martha Heine, Saksa, ja hän arvosteli seuraavasti:
9 months typical male, corr. in head, eyes and ears, neckline, topline, well angulated, a little loose in elbows, generally good mover, good briscet, corr. taillset, seen from side good mover.


Topi kuikuilee tapahtumia häkistään:

perjantai 12. joulukuuta 2008

Paljastuksia sekä pupusista pusikossa ja pöksyissä

Nyt pitää paljastaa ennen kuin kukaan muu ehtii: Richard Adamsin kirjan Ruohometsän Kansa lukeneet varmaan tunnistavat blogini otsikon. Kirjassa kerrotaan erään kanijoukon vaelluksesta uutta pesäpaikkaa etsiessä ihmisten tuhottua heidän yhdyskuntansa. Matkan varrella he kertovat tarinoita El-ahrairah -nimisestä sankarikaniinista, eräänlaisesta kaniinien hengellisestä hahmosta, joka nokkeluutensa ja oveluutensa ansiosta selvityi ansoista, jallitti pedot, ryösti ansiokkaasti kasvimaat ja voitti oveluudessa jopa kuoleman. Eräässä tarinassa El-ahrairah löi vetoa että hän varastaa kaikki kaalit eräältä aidatulta kasvimaalta, jota vartioi pahamaineinen ja mitä parhaimman hajuaistin omaava koira, Roima Räksy. El-ahrairah tekeytyi kumikuonon, jota oli ensin kieritellyt mitä inhottavimmissa töryissä, avulla Haltija Hurtaksi, joka aidanraosta kuiskutteli Roima Räksylle olevansa haltijamaan kuningattaren sanansaattaja. Roima Räksyn maine oli nimittäin kiirinyt tämän kuningattaren korviin, joka oli tulossa tapaamaan Roima Räksyä erääseen tienristeykseen. No, näine valeineen El-ahrairah sai kun saikin Roima Räksyn poistumaan vartiopaikaltaan ja kaalimaa oli ryöstetty. Ja jotta päästään blogini otsikkoon, niin Rypyn osalta olen tullut ajatelleeksi että vaikka vahtimistaipumuksia eikä luonteen vakavuutta koiralla olekaan, niin se on itsevarma, rohkea ja välillä varsin räy-räy-räy, joten on näillä ominaisuuksillaan saanut lisänimen Roima Räksy. Olkoon Topi sitten Haltija Hurtta, koska on käytökseltään hieman hillitympi.

Richard Adams kuvaa kaniiniyhdyskunnan elämää osin varsin todenmukaisesti ja sympaattiseseti, miten se on järjestynyt, miten pesät kaivetaan, poikaset hoidetaan ja miten ja missä syödään. Näitä populaatioita voisi nykyisin mennä ihmettelemään useampaankin paikaan Helsingin alueella. Eläinrakkaana ihmisenä tykkään luonnollisesti kaikista (nelijakaisista) karvaisista otuksista, mutta nyt olen alkanut kokemaan nämä pitkäkorvat hieman kiusallisiksi. Ai miksi? No, nämä kaksi koiruutta, vaistojensa mukaan tietenkin, ovat alkaneet enenevissä määrin bongaamaan kaikki lähitienoon pupuset. Ja niitähän nyt tuntuu talven edetessä vaan olevan enemmän ja enemmän näkysillä. Ongelmia ei ole niin kauan kun ne eivät loiki syliin tai pysyttelevät niillä pimeillä pelloilla, mutta sitten kun pupu nöpöttää valaistulla pihamaalla tai polulla niin riehaantua pitää, luonnollisesti. Eilen oli aika vakava paikka kun tulimme koirapuistosta pientä ruohikkoista alaspäin viettävää pengertä pitkin ja Tilanhoitajankaaren toisella puolella koulun pihalla loikki pupu. 2xneliveto oli välittömästi päällä ja ainoa mitä ehdin ajatella oli että irti ei saa päästää vaikka turvalleen menisi. Se olikin hilkulla, yhden esteloikan jouduin tekemään ja kymmenisen metriä mentiin ennen kuin sain jarrut päälle.

Sunnuntaina voikin olla erilaisia pupusia vastassa, nimittäin sellaisia joita löytyy pöksyistä. Lähdemme tuolloin Helsingin Voittaja -näyttelyyn Topin kanssa. Odotan tapahtumaa mielenkinnolla, odotuksia voittoisasta debyytistä siihen ei sisälly, mutta kokemuksena se on varmasti antoisa. Jotta ne puput eivät pöksyihin sieltä lemmikkimessuosastolta loiki, niin pitäkää peukkuja.

torstai 11. joulukuuta 2008

Tästä se lähtee

Onneksi olkoon - siis minulle. Kirjottaminen ja elämän havaintojen tarkka kirjaaminen eivät ole ikinä olleet vahvoja puoliani. Heitän siis haasteen itselleni, voisinpa jopa lyödä vetoa itseni kanssa, että saapi nähdä onko blogi pystyssä vielä vuoden päästä. Epäilys on vankka, kokemukseen perustuva, että parhaatkin yritykset pitkäjänteisyydestä ja omien ajatusten kristaallinkirkkasta imaisusta, ovat tuhoon tuomittuja. Jos vedosta olisi kysymys, olisin todennäköiseti saamapuolella.

Ajatus on ollut kuitenkin kyllin houkutteleva, ja blogin pystyttäminen liian helppoa laiskallekin, jotta tähän yritykseen lähden. Joten nyt sitä onnea todella tarvitaan, matkalle, jossa voin kompastua odotuksiini ja hukkua hengentuotteideni matalaan.


Et otetaan relasti vaan...