tiistai 17. helmikuuta 2009

Kukkuluuruu

Postaukset eivät ole oikein nyt irtoilleet. Kivempi olisi laittaa kuvia kuin pähkällä tässä näppiksen ääressä mitä kirjoittaa. Mutta ei se käy. Meidän kameraa on jyrsitty. Ja muistikortin lukija syöty palasiksi. Että silleen. Onneksi kohtaaminen koiran hampaiden kanssa ei ollut kameralle ihan kuolemaksi, ainoastaan ohjelmien valintapyörylä ei enää toimi. Onneksi se on jumiutunut siihen peruskuva-ohjelmaan, joten emme nyt valita sen enempää. Kuvien koneelle siirtoa varten pitäisi kaivaa se kameran tiedonsiirtopiuha jostain...

Meillä on nyt kaksi varsin velmua velikultaa. Tammikuinen apatia kulminoitui molemmilla koirilla rajuun vatsatautiin joka vaati eläinlääkärireissua ja antibioottikuuria. Siitä ollaan nyt oikein hyvin toivuttu, tuntuu että energiaa riittää kaikenlaiseen askarteluun nyt entistäkin enemmän. Kaikki pöydälle jätetyt esineet haalitaan edelleen olohuoneen matolle järsittäväksi. Joo, meillä on kaksi osapäiväistä tuhotyöläistä. Lisäksi sisäpainikausi on jälleen alkanut. Ryppy on kova poika tekemään aloitteita leikkiin. Rypyllä on tapana hakea huomioita ensin nyyhkimällä ja vinkumalla ja jos se ei auta, niin sitten se aloittaa urinan ja murinan joka jossain vaiheessa muuttuu ulvonnaksi. Ja samalla vispataan häntää ja pörhistellään ja mahdollisesti haetaan vielä luukin suuhun ja loikitaan sen kanssa kaverin nenän edessä. Yleensä se onnistuu aikeissaan.

Ensimmäinen villieläimen perään lähtö tapahtui pari viikkoa sitten. Olimme aamukävelyllä ja pojat kulkivat edelläni ja olivat ehtineet yhden aidatun alueen kulman taakse eli en nähnyt mitä edessäpäin oli, kun alkoi kimeä räksytys ja ajohaukku. Onneksi suunta oli poispäin tieltä eivätkä koirat kauaa jahdissa pysyneet. Mutta kovaa ne menivät, koska ne olivat ehtineet juokseman peltoaukeaman yli ennen kuin minä olin ehtinyt juoksemaan 20 m aidanviertä kulman yli enkä silti nähnyt niistä vilaustakaan. Kovasti olivat tyytyväisen näköisiä takaisin tullessaan, joten luvassa on varmasti lisää katoamisia tilaisuuden tullen. Hieman tuo huolettaa vaikka muuten nuo aika hyvin katsovat missä minä menen eivätkä erkane minusta kauas jos kuljetaan vapaana. Nyt ne ihan selvästi bongaavat paljon tarkemmin kaikki pupuset ja linnut, ja yhtenä iltana nähtiin ihan läheltä kettu, joka nökötti keskellä valaistua kävelytietä meidän kodin liepeillä. Koirat olivat onneksi hihnassa, mitähän olisi kettu tuumannut, jos olisi saanut kaksi innosta kiljuvaa whippettiä peräänsä... Mutta kun HVK:n vieheharjoitukset alkavat, niin mepä ollaan varmasti siellä kokeilemassa touhua ja katsomassa ja ihailemassa koirien juoksuintoa.