tiistai 31. maaliskuuta 2009

Kevättä rinnassa ja kuono maassa





Talvi antaa periksi pitkin hampain. Lumiset peltotiet ovat tulleet tylsyyteen asti tallottua lenkeillä joten keväiset havainnot luonnon eloonheräämisestä antavat mukavaa vaihtelua tutuille poluille. Ja koirat ovat varmasti tyytyväisiä, kun ei tarvitse enää kastella tassuja niissä loskalätäköissä joita on tässä jo jonkin aikaa jouduttu väistelemään.

Mutta kuulumisiin. Helmikuussa kävimme Kaarinan ryhmänäyttelyssä. Päivä oli kirkkaankaunis pakkaspäivä kun ajaa hurruuttelimme kohti Kaarinaa. Näyttelypaikka oli mukavan rauhallinen, mutta meidän saapuminen jäi vähän turhan viime tippaan. Olisi pitänyt vaan varata enemmän aikaa saapumiseen ja malttaa tutustuttaa koirat kehään ennen luokan alkamista. Mutta kun oli paljon tuttuja joita piti moikata, sekä ihmisiä että koiria, että ei oikein tullut ehtineeksi sitten keskittymään sitä varten miksi paikalle oltiin tultu! Tuija esitti Rypyn hienosti luokan kolmoseksi ERI:n arvoisesti ja Topi loikki ja pomppi EH:n verran minun esittämänäni. Tuomarin kommentit oli, että ei ole vielä todellakaan valmis... Heh heh. Madame Sählä ja Koira Sählä eivät ole kovinkaan loistelias koirakko kehässä. Mutta kilpailuluokassa ei Madame Sählä saanut edes Ryppyä hermostumaan, koska tällä koiralla on rautahermot. Tuomarina oli Nenne Runsten (Airescot Whippets, Ruotsi).

Rypyn arvostelu:

Mycket välutveclat. Masculin. Fint huvud. Små välburna öron. Harmoniskt vinklad. Välutveclad för åldern. Rör sig med bra sted. Kunde ha en vackrare svans.

Topin arvostelu:

Ganska bra huvud o uttryck. Lätta öron. Skulle önska mera bröstdjup. Ganska bra hals o överlinje. Ännu mycket ofärdig även i rörelse.

Helmikuussa kävimme kerran patikoimassa jäällä Herttoniemessä Hannan kanssa. Ja koirat saivat oman sohvan jolla kelpaa köllötellä.



Maaliskuussa oli uusi koitos Tampereen KV näyttelyssä. Siellä Topin esitti Pia Mannila. Ei ollut puhettakaan riekkumisesta kun oli osaava ja lempeän jämäkkä handleri. Pari tällaista kuuria Topille, niin eiköhän poika tajua mistä on kyse. Molemmat saivat hienosti ERI:n mutta eivät sijoittuneet tässä isossa (17 koiraa) junnuluokassa. Tuomarina oli Robert Blümel, Itävalta.

Rypyn arvostelu:

11 months. Elegant built body. Enough typical in type. Strong bones. Very good topline. Movement ok for the age.

Topin arvostelu:

12 months. Nice type. Correct size. Straight topline. Should be a little bit more rounded around the loins. Well angulated. Movement ok for the age.

Seuraava näytelmä onkin huhtikuussa Lahdessa ja kesäkuussa lähdetään koko viikonlopuksi Mustialaan!

Molemilla pojilla on keväiset kotkotukset: Topi kulkee nenä maassa kuin paraskin jäljestäjä, Ryppy taas on hoksannut tytöt ja on aina valmis yrittämään onneaan. Korvat on heitetty jorpakkoon, ainakin siltä se välillä tuntuu.

Meillä kuljetaan nyt pääasiassa valjaissa. Ne ovat mukavat sekä koirille että minulle. Topikaan ei vedä niin kovasti kun valjaat ovat päällä. Hankin myös juoksuvyön ja kaksihaaraisen vetoliinan sillä ajatuksella että tässä keväällä ruvetaan tekemään myös juoksulenkkejä. Sitä ihmettä odotellessa nautitaan kevään tulosta!