maanantai 7. syyskuuta 2009

Vantaa 5.9.

Ulkonäyttelyissä joutuu pakostikin sopeutumaan sääolosuhteisiin. Onneksi ei sentään tullut vettä niskaan kun sade taukosi sopivasti whippet-kehän alettua. Ei siis kyyristelty sateessa, kuten aamulla jo pelkäsin. Kehäkään ei ollut ihan litsis märkä ja ihme kyllä, jalkani säilyivät lähestulkoon kuivina pikkukengissä vaikka jokuseen lätäkköön tuli astuttua. Mehiläisvaha nahanhoidossa taisi tehdä näistä vanhoista kengistä kohtuullisen vedenpitävät! Hurraa, vanhat popot, teitä en vaihda näyttelykenkien virasta pois ennen kuin pohja putoaa!

Rypyllä taisi olla kohtuullisen kivaa tällä kertaa koska se liikkui letkeästi ja sitä ei paljoa kehän märkyys haitannut. Ja sai nakkia palkaksi kaiken lisäksi. Tuomari ei paljoa juoksuttanut, mikä oli hyvä tässä säässä, mutta Topin kannalta ei niin hyvä koska se vertyy hieman hitaammin ja pääsisi paremmin edukseen isossa kehässä jossa juostaan paljon. Topi oli hieman perässäraahattavaa mallia tällä kertaa. Mutta hienosti meni molemmilla!

Tuomarina Seamus Oates, Irlanti.

Ryppy, JUN ERI/2
Nice long head. Good earset. Dark eyes. Good bite. Strong neck. Good straight front. Deep chest. Good spring of rib. Correct topline. Hindquarters developing well. Very free moving.

Topi, NUO ERI/3
Nice long head. Dark eyes. Good bite. Good length of neck. Deep chest. Good topline. Nice bend of stifle. Front movement needs to tighten a little.

3 kommenttia:

  1. Onnea hyvistä tuloksista molemmille pojille! Ja tsemppiä Rypylle ekoihin maastoihin!

    Meiltä jääkin maastot tänä vuonna korkkaamatta. Viikko sitten testattiin parin kanssa juoksua, loppusuoralle asti meni hyvin, mutta vissiin sitten alkoi maitohapot painamaan kun Ansa kiilasi kaverin kylkeen ja rähisi. Vieheellä ei kuitenkaan enää kaveri ärsyttänyt yhtään. Taitaa olla joko fyysinen tai henkinen kunto telakalla kun juoksuaika päättyi vasta muutama viikko sitten. Ensi kaudella sitten uusi yritys.

    VastaaPoista
  2. Minä en ole vielä ihan 100% luottavainen Rypyn suhteen, vaikka se selvästikin tykkää juosta koska hyvin määrätietoisesti yrittää järjestää itsensä koppiin ja vieheen perään joka kerta kun ollaan radalla. En luota ihan vielä sen yhden kerran takia kun se pukkasi kaverin kylkeen lähdössä vaikka sen jälkeen on nähdäkseni kaikki juoksut menneet puhtaasti. Mutta sittenpä sen näkee kun tulee se tosi paikka että mennäänkö kotiin häpeämään vai suunnitellaanko kisakalenteria ensi kaudelle.

    Tsemppiä teillekin, kaipa tähänkin voisi todeta että hitaasti hyvä tulee. Ja neuvoja ei aloittelijana kai saa ikinä liikaa

    VastaaPoista
  3. Kiitos tsempityksistä! :)

    Mä ajattelin etten uskalla nyt tänä syksynä lähteä kokeilemaan ollenkaan, ettei vaan tuosta rähisemisestä tule mikään pysyvä toimintamalli Ansalle. Ja säästän samalla bensarahat, kun en lähde ajelemaan satoja kilometrejä hakemaan Ansalle diskiä... ;) Me kun oltiin alunperin lähdössä lauantaina Kuopion maastoihin. Nyt täytyy vaan talven ja kevään aikana treenata Ansa huippukuntoon, kunhan vaan tietäis mikä olis se paras treenausmuoto, sillä neuvoja ja ohjeita on niin paljon erilaisia!

    VastaaPoista