sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pentunäyttelyssä

Tuli se ensimmäinen kerta käydä tuomarin arvioivan silmän alla Rastan kanssa. Paikkana oli Hyvinkään Wanha Villatehdas, joka on taas yksi ilahduttava esimerkki siitä, kuinka vanhat tehdaskiinteistöt on hienosti otettu uuteen käyttöön alkuperäisen toiminnan päätyttyä.

Rasta oli ihan tohkeissaan, kun mentiin paikkaan, missä oli muita koiria. Pennut ovat niin ihania, kun kaikki asiat otetaan avoimesti ja riemulla vastaan. Kaikki, jotka suinkin olivat hihnanmitan päässä piti käydä pussaamassa ja kaulailemassa. Monni-velikin oli paikalla ja sepä vasta olikin ilon paikka.

Tuomarina oli Paula Rekiranta. Viidestä urospennusta Monni sijoittui ensimmäiseksi KP:n kera ja Rasta oli toinen. Monni oli myös PU2.

8 kk. Linjakas urospentu, jolla kauniit ääriviivat. Hyvät pään linjat, kauniit silmät ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Hyvä kaulan pituus. Pystyt lavat ja suora olkavarsi. Hyvä rintakehän syvyys. Hyvä ylälinja ja oikein kulmautunut takaosa. Yhdensuuntaiset liikkeet. Saisi liikkua hieman pidemmällä asekelleella.



Ja vielä Monni kera ruusukkeen. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti