perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vuosipäivän tapainen

Viisi vuotta whippet-elämää on tullut täyteen, kun Ryppy tuli meille 10 viikon ikäisenä juhannuksen aikoihin viisi vuotta sitten. Sen jälkeen ei ole ollut päivääkään, etteikö koiriin liittyvät asiat olisi pyörineet mielessä.

En voi sanoa, että ymmärtäisin vielä paljoa rodusta nimeltä whippet, mutta jotain aavistuksia alkaa hahmottumaan mielessäni. Voi, kun saisikin sen kokemuksen ja näkemyksen, mitä kauemin rotua harrastaneilla on. Olisinpa omin silmin nähnyt koiria menneilltä vuosikymmeniltä! Mutta ei. On vain matkattava se oma matka ja muodostettava oma käsitys oli se matkan alku ja suunta sitten kuinka sattumuksista kiinni tai ei. Ja mitä roolia se sattuma pelaakaan! Mitä koirayksilöitä elämään tulee ja keitä ihmisiä niiden kautta oppii tuntemaan. Keiden ajatukset ja mielipiteet vaikuttavat oman taipaleen alkuvaiheissa, ennen kuin alkaa muodostamaan omia näkemyksiä. Tai ylipäänsä muodostaako minkäänlaisia suhteita "yhteisön" ja niihin, joiden näkemyksillä on tai pitäisi olla merkitystä.

Itselläni on tässä vaihessa enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia. Olen yrittänyt laajentaa ymmärrystäni kuuntelemalla, lukemalla rodun historiaa, nettikeskusteluja (valikoiden!) ja palaamalla samoihin teksteihin uudelleen ja uudellen (ja vielä uudelleen) ja minulla on ollut mahdollisuus nähdä whippetejä työskentelevän niiden aidossa ympäristössä "coursing hare" ja niiden koirien jalostusta ei ole ohjannut kulloinenkin muotisuuntaus, vaan puhdas ja aito tarkoitus. Ja samaan aikaan sitä yritää miettiä, että mitkä ovat ne minun arvoni (ja voiko henkilökohtaiset arvot ylipäänsä ohjata mielipidettä siitä, minkälainen se oma ihanne koirasta on), kun omistan kolme täysin näyttelylinjaista koiraa ja haluan vielä pitää siitä kiinni, että rodunomaisen koiran pitää olla myös ilo silmälle.

Whippet on suurimman osan arjestaan seurakoira, mutta silti, olen erittäin voimakkaasti sitä mieltä, että whippetin tulee kyetä suoriutumaan ehdoitta siinä missä se on omiaan työkoirana, eli metsästykseen, missä punnitaan koiran fyysisiset (tässä tarkoitan rakennetta mikä on perusta, enkä sitä mitä omistaja voi koiraa treenaamalla siihen päälle rakentaa) että henkiset ominaisuudet, nopeus, ketteryys ja sekä taito lukea maastoa ja riistaa. Rataharrastuksen osalta minulla ei ole mielipiteitä, koska en lajia enkä sen vaatimuksista koirille tunne enkä koe siihen suuntaan mielenkiintoa.

Huomaan, että minulla alkaa olla kysymyksiä. Olisiko se ensimmäinen haparoiva askel kohti ymmärrystä, kun kaikesta tähän astisesta omaksumastani ja tulkitsemastani tiedosta pystyy tekemään kysymyksiä. Nämä kysymykset, joita tällä hetkellä mielessäni pyörittelen liittyvät enimmäkseen whippetin tyyppiin sekä siihen faktaan, että haluan harrastaa koirien kanssa sekä näyttelyitä että maastojuoksukokeita.
  • kun rotu on jo eriytynyt juoksu- ja näyttelylinjaan, niin miksi sitä juopaa laajennetaan vielä entisestään palkitsemalla näyttelyissä raskaita ja lihaksistoltaan massavia koiria? Miksi koiran pitää näyttää työhevoselta?  Miten kuvaus whippetistä "fit for function" ("fit" tarkoitta tässä sopivaa, ilman rakenteellista liioittelua, työhönsä sopivaa koiraa) pätee tällaisiin koiriin? Ne coursing -koirat, joita olen nähnyt, olivat luustoltaan vahvoja, mutta eivät missään nimessä kropaltaan raskaita. Niiden lihakset olivat litteitä ja niillä oli kaikilla, tyypistä huolimatta, hyvin kauniit ääriviivat ja erittäin hyvät mittasuhteet. Ne pystyivät vaivatta juoksemaan myös kynnöspellossa ilman suuren loukkaatumisen riskiä ja pysyivät ketterästi 180 asteen käännöksen tekevän pupun perässä.
  • ja edellä olevaan lisäten: miksi laukkatyypin koiralla pitää olla etuosa kuin ravaajalla? Eikös vinttikoiran kohtuullisen suora ja kohtuullisesti täyttynyt etuosa pitäisi olla ihan ok?
  • ja edelleen, edellä olevaan lisäten: en ole mikään kokofriikki, mutta miksi edellämainittu raskaus, mikä näkyy ilmiselvästi monen isomman kokoluokan uroksen ulkoasussa, on ihan ok ja tekee uroksesta muka urosmaisen, mutta se pienempi (tai ei niin massava isompikin), ehkä myös vaatimattomampi, kun ei siihen pienempään kokoon enempää mahdu, että elegantimpikin uros, ei sitten kelpaakaan. Tykkääänhän minäkin voimakkaammista koirista, mutta rotukin on sitten jo eri eli unkarinvittikoira. Onko sitä koiraa ja tyyppiä vaikea nähdä ja arvostaa pienemmässä koossa? Tähän tapaan. Kaunis, keveä, kurvikas ja elegantti.   
  • 1993 Balzac Opsis Kalopsis (c) Pirjo Muhonen
  • samaan aikaan kun puhutaan epäterveestä ulkonäköjalostuksesta ja minkä verran verran näyttelyt edelleen ohjaavat jalostusta (saman kysymyksen voisi esittää ratapuolen koirista, ohjaavana tekijänä vain aika ja sijoitukset), niin emmekös me whippeteinemme ole kuitenkin samassa veneessä? Vaikka kuinka voimme nyt mainostaa rotua verraten terveenä ja kokea hienoista ylpeyttä siitä, että whippet on edelleen tunnistettavissa siksi koiraksi, mikä se oli 100 vuotta sitten, niin silti, miksi sitten tällaisena märkäkorvana ihmettelen edellämainittuja seikkoja? Koiranjalostus ei ole kuin Olympialaiset, jonka tunnus on "Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin". Ei vinttikoirat ole sen paremmassa asemassa, kuin ne rodut, jotka on alle sadassa vuodessa saatu pilattua jalostamalla ulkonäköä äärimmilleen, jos aina tavoitellaan näyttävämpää ja näyttävämpää. Rotu on jo olemassa, ei sitä tarvitse enää muokata radikaalisti ulkonäöllisesti suuntaan tai toiseen. Ei pyörääkään keksitä uudelleen. Jalostuksella mielestäni ylläpidetään rotua, ylläpidetään sen monimuotoisuutta, vaalitaan tyyppiä ja elinvoimaisiksi todettuja sukulinjoja.
Saatan kysymyksineni olla typerys, mutta enpä kait muuta voi ollakaan tällä kokemuksella. Ja sitä paitsi, tyhmä saa kysyä tyhmiä kysymyksiä ja esittää tyhmiä mielipiteitä ja olla näköalattomuudessaan mustavalkoinen. Mutta vuoden tai parin päästä olen saanut vastauksia kysymyksiini, joten olen taas rahtusen viisaampi. Näine tunnelmin ja ajatuksin jatkan tätä vasta puolivuosikymmennistä taivalta whippetien parissa.

2 kommenttia:

  1. Olen joskus ajatellut, että koiran ottaminen, jos se on tuollainen harrastumista vaativa rotu kuten whippet, on varmaan todella haastavaa joskin myös antaa valtavasti. Tulee itselle uusia harrastuksia ja ystäviä. Mutta täytyy olla valmis siihen elämänmuutokseen, joka koiran myötä tulee. On vastuutonta ottaa urheilua kaipaavaa rotua sohvaperunaksi. Taidan silti itse toistaiseksi pitäytyä kissoissa ;-)

    VastaaPoista
  2. Samoja olen pohdiskellut itsekin. Ja koko on se, mikä on mietityttänyt myös. Olinko huomaavinani, että tänä vuonna Mustialassa narttukehässä oli paljon pieniä, siis todennäköisesti mittaan meneviä, hyvärakenteisia koiria. Ja tämä koon pieneneminen havaittuna vain muutaman vuoden harrastuksen jälkeen. Voi olla, että se oli mutua, mutta kuitenkin.
    Ja toinen seikka, mikä varmasti vaikuttaa metsästyskoiran jalostukseen, on sen nykyinen käyttö. Jos halutaan kaupungissa eläviä, sopeutuvaisia, ei-niin-vietikkäitä whippettejä, varmasti sellaisia myös saadaan. Tämä olisi sääli, mutta keskittymällä vain ulkonäköjalostukseen tämä on yksi niistä piirteistä, joita en haluaisi nähdä tulevaisuuden whippetissä.
    Olen siis tavisharrastaja, jolla on erittäin lyhyt näkemys ja tieto whippeteistä.

    VastaaPoista