keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Maastokoe Helsinki 29.9.2013

Tämän kauden viimeinen maastokoe meille oli HVK:n koe Tuomarinkartanolla. Töpinän lisäksi kilpailutettavana oli ensikilpaansa suorittava Täplä, Tarumetsän Tyyntä Ennen Myrskyä. Taru itse oli matkalla, joten Täplän veljen Rikin omistaja toi Täplän paikalle. Riki puolestaan oli valitettavasti sairastunut yskään edellisellä viikolla, joten sen ensikilpa jää sitten ensi kaudelle.

Töpinä pääsi taas pistelemään urakalla mutkat suoriksi. Vauhtia kyllä piisasi, mutta muu suoritus olikin sitten arvostelijoiden silmissä heikonlaista. Pisteitä tuli 177 ja niillähän ei sitten finaaliin ollut asiaa. Toisaalta Topin edellisellä viikolla polveen saama pintahaava sai osumaa jostain siihen malliin, että eläinlääkäri ei olisi muutenkaan päästänyt meitä finaaliin. Seuraava kisa ensi vuoden puolella tuleekin olemaan sitten veteraani -statuksella.

Olipa muuten tosi hauskaa päästä kilpailuttamaan vaihteeksi muutakin kuin omaa koiraa. Täplä on luonteeltaan varsin mutkaton ja iloinen tyyppi, jolla häntä heiluu lakkaamatta. Kilpailun kiihkoa ei nyt vielä ollut ehtinyt koiraan tarttua, mutta eipä se menoa haitannut, sillä heti kun lähtöviivalle tultiin ja viehe oli näkyvillä, koiran olemus terävöityi täysin ja sille oli täysin selvää, mitä tuleman piti. Alkueräjuoksu näytti oikein asialliselta ja pari oli tasainen. Pisteitä tuli 238 ja sillä sijoitus oli 7/24. Finaalissa pariksi tuli huomattavasti nopeampi koira, mutta Täplä teki siitä huolimatta oman suorituksensa niin hyvin, kuin nyt siinä tilanteessa pystyi. Sijoitus finaalin jälkeen oli 8. pisteillä 262 ja SA. Oikein hyvä aloitus nuorelle koiralle.

Lilli Besties Q-Rankukka oli ilmoitettu kisaan viime hetkillä ja kyllä kannatti! Alkueräjuoksua en nähnyt, mutta pisteillä 246 Lilli oli jaetulla toisella sijalla  finaaliin mentäessä. Finaaliparina oli Kylli Barchabell's Katharsis ja tämän parin juoksu oli huikeaa katsottavaa, kun koirat rinta rinnan ja samanaikaisesti kääntyen kirittivät toisiaan. Tuloksena Lillille oli upea toinen sija pisteillä 491, SERT ja HSKP II eli Helsingin Seudun Kennelpiirin mestaruuden toinen sija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti