sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Katsaus historiaan: Whippetin luonne kirjallisten lähteiden mukaan

Nämä kokoamani ja kääntämäni tekstiotteet koskien whippetin luonnetta julkaistiin Whippet 01/2014 -lehdessä. Laitan tekstin nyt tänne blogiinkin, niin on sitten luettavissa jos sitä lehteä ei ole talouteen tullut, kyseessä on kuitenkin tärkein whippetin ominaisuuksista: sen luonne.

*****

Tiedämme, että whippet on käyttötarkoitukseltaan kilpajuoksija. Suurimman osan ajastaan se on kuitenkin rakastettu ja arvostettu perheenjäsen. Mitä sanookaan historiaan jääneet kirjoitukset whippetistä ja sen luonteesta?

Rotumääritelmässä sanotaan: Ihanteellinen seuralainen. Kotioloihin ja urheilulliseen ympäristöön hyvin sopeutuva. Lempeä, kiintyvä ja tasapainoinen. Kun tutkii whippetiä koskevia kirjoituksia voi ilokseen todeta, että mikään ei ole tältä osin muuttunut.

Constance O. Miller kirjoittaa artikkelisarjassaan The Search for Truth in Gazehounds - Part XVI, julkaistu alun perin The Gazehound July/August 1979 -lehdessä:
Vaikka en ole syventynyt eri vinttikoirarotujen luonne-eroihin (aiheen monimutkaisuuden vuoksi) whippetin kohdalla täytyy tehdä poikkeus. Sen todellinen kyky voittaa pysyvä suosio näyttelyharrastajien keskuudessa ei rehellisesti sanottuna ollut sen juoksijan olemuksen ansiota, vaikka merkittävä se olikin, vaan sen ominaisuudet mitä hurmaavimpana ja rakastettavimpana lemmikkinä sekä sen hienostunut viehkeys mitkä synnyttivät antaumuksellista omistautumista sitä mukaa kun sen tunnettuus rotuna kasvoi. Mainitsen tämän siitä syystä, että varhaisen whippetin alemman yhteiskuntaluokan ihmiskumppanit eivät ole saaneet ansaitsemaansa tunnustusta. Köyhyyden riistämän kaivostyöläisen elämää ohjaava käytäntö, missä hänen vertaistensa joukossa tämä arvostettu omaisuus helposti synnytti ahneutta ja kateutta, epäilyksettä edesauttoi muokkaamaan whippetin rodunomaista luonnetta. Arvokas juoksija täytyi pitää kotona ja niin liki perhettä kuin mahdollista TURVALLISUUDEN VUOKSI! Ne kaikkein itsenäisimmät ja vapaana pidettäessä kuuroksi heittäytyvät (kuten monet muut vinttikoirat) yksilöt eivät sopineet ELÄMÄNTYYLIIN: luonnollinen siisteys, huomattava riippuvuus ihmisperheestä, vastahakoisuus mennä ulos sään ollessa kylmä tai märkä (kuten se usein oli) ja taipumus nukkua peiton alla, muodostuivat vaalituiksi ja valikoiduiksi rotuominaisuuksiksi... aivan yhtä paljon kuin se äärimmäinen innokkuus ja energiapanos kun oli kilpailun aika. Molemmat ominaisuudet ovat säilyneet meille perintönä kaivostyöläisten hiilipölyn ja perheen keskellä erityisesti vaalimina timantteina.

W. Lewis Renwick, The Whippet Handbook, 1957:
...koska en tiedä koiraa, joka paremmin sopisi tavalliseen kotiin perheenjäseneksi, kuin Whippet.

Jacques Boulenger, Animals of Sport, 1912:
Ollakseen jännittävään urheilulajiin tarkoitettu koira, whippet on kotikoirana kaikkein miellyttävin. Se on uskollinen, kuten greyhoundit tunnetusti ovat, sekä kaikin puolin älykäs, kuten kettuterrieri, eikä se ole kuitenkaan ulkoillessa ylettömän itsenäinen eikä sisällä talossa liiallisen äänekäs ja levoton. Todellakin, kukaan koirien ystävä ei voi vastustaa tätä pientä iloista, kaunista ja rakastavaa seuralaista. Jopa karaistuneiden työläisten joukossa, joiden whippetkilpailut ovat parhainta urheilua siinä missä coursing ylemmän luokan parissa, näkee whippetiä yleensä hellittävän ja hellittävän nimenomaan kuten omaa lasta.

Jo ennen 1800 –lukua sana whippet, sen eri kirjoitusasuissaan, on ollut käytössä. Tässä yhteydessä täytyy huomauttaa, että sana whippet ei tarkoittanut meidän nykyisenä rotuna tuntemaa koiraa, vaan esimerkiksi 1600 –luvulla sanaa käytettiin kuvailemaan pienikokoista koiraa ja toisinaan jopa alentavana ilmaisuna tarkoittaen räksyttävää rakkia. John Taylor, englantilainen runoilija, kirjoitti vuonna 1630:
Kaikissa koirain muodoissa; kaikki paitsi kaksi ovat ihmisen hyödyksi, mitkä ovat mastiffi ja pieni whippet, tahi kotikoira; kaikki loput ovat huvia ja ajanvietettä varten.