maanantai 21. heinäkuuta 2014

Vähäisemmät asiat eli tulospäivitykset

Nyt on jäänyt kaikki "pienemmät" uutiset päivittämättä, kun tukkona kaiken muun "joutavan jorinan" edessä on ollut tekeillä jo pidempään kaksi isompaa tekstikokonaisuutta, jotka näköjään nyt vaativat pitkän haudutusajan valmistuakseen. Näiden lisäksi eteen tuli tämä meidän laumaelämää koskeva, pitkään jatkuneen tilanteen kärjistyminen ja sen seurauksena päätös etsiä Topille uusi koti (mistä myöhemmin lisää), minkä johdosta mieliala on ollut nurja ja kurja, joten harrastamisella ja tuloksilla ei ole minulle juuri nyt ollut niin suurta uutisarvoa, että niistä olisi ollut tarvis heti kaikelle kansalle ilmoittaa. Tulokset ovat kuitenkin muualla näkyvissä, jos ne jotakuta kiinnostaa. Niillä loppujen lopuksi ei ole niin suurta merkitystä, kun miettii mikä on oikeasti itselle, koirille ja vieläpä laajennettuna rodulle (mille tahansa) tärkeää. Tärkeää on luonne ja terveys ja vieläpä että tieto kulkee eteenpäin sinne missä sitä tarvitaan eli kasvattajat ja jalostuskoirien omistajat. Olen saanut huomata, että näköjään tämä tieto ei syystä tai toisesta aina kulje. Tulokset kyllä kulkee, tärkeitä nekin ja hyvät tulokset ja onnistumiset antavat motivaatiota jatkaa eteenpäin, mutta niillä yksin ei jalosteta. Hyviä uutisia on myös helpompi kertoa eteenpäin kuin niitä ikäviä, varsinkin kun niihin ikäviin väistämättä liittyy muita asianosaisia ja tunteita ja myös ihmisten väliset suhteetkin ikävä kyllä vaikuttaa kerrotaanko vai ei. Lisäksi etenkin koiran luonnetta käsittelevät asiat on keskustelukumppanista ja hänen kokemuksistaan ja ehkä näkemyksistäänkin riippuen käsitettävissä niin monella eri tavalla (asia, mikä olisi erikseen aivan oma aiheensa) ja aina ei välttämättä koe tulleensa ymmärretyksi ja silloin sellaiset keskustelut tuntuvat raskailta ja hankalilta. Mutta asiat asioina ja pääasia, että tieto menee eteenpäin niille, joille sillä on mahdollisesti merkitystä, he tekevät sitten oman arvionsa onko tieto tärkeää vai ei ja toimivat sen mukaan. Kukin päättää tahollaan mitä kertoo, mutta itse koen ainakin helpompana kertoa ne huonotkin asiat ja pohtia asiat loppuun asti tänne blogiin, niin ei jää asia sitten kenellekään epäselväksi tai arvailun tai huhujen ja väärinkäsitysten varaan, mikä voisi hvyinkin olla tilanne jos jättäisi kertomatta. Lisäksi joku muu saman asian edessä oleva voi saada siitä itselleen tärkeää vertaistukea. Emme useinkaan ole yksin ongelmiemme kanssa.

Puserretaan nyt sitten nämä mukavatkin uutiset tänne.
Rypyn tyttö Eka (Besties Q-Sama) juoksi kaksi ikimuistoista juoksua Tampereen KV maastokisassa 13.7. ja sijoittui toiseksi kera sertin ja vara-cacilin.



Rypyn poika, meidän oma Rasta -man (Sagramour Moonshine Endeavor) sai ensimmäisen sertin ja oli PU 2 28.6. Forssassa. Tulos oli siis NUO ERI 1 SA SERT PU2 ja tuomarina oli Bengt-Åke Bogren.
Hane av bra storlek. Härligt välskuret huvud. Mörka ögon. Korrekt bett. Härlig topline. Välvinklad fram och bak. Rör sig bra från sidan, ngt brett fram. Välpresenterad.

Raaseporissa tulos oli NUO ERI 2, tuomarina Åke Cronader.
Mycket bra helhet, kraftfull maskulin hane. Mycket bra huvud och uttryck och öron. Fin hals. Mycket välkroppad, ngt rak överarm. Kunde haft bättre övre linje. Bra bakställ. Lite lös fram. Tillräcklig steg från sidan.

Kartano Weekendissä NUO ERI 2 SA, tuomarina Monika Tauraseviciene.
Almost 2 years old, musculine (?). Typical head, big ears, long neck. Good enough topline, bit straight upper arm. Correct rear angulation. Free movement.

(c) Taru Lehtonen

Rasta juoksi parit maastokisatkin ollen jos ei vika niin melkein. Harmi kun millään radalla ei ole voinut nähdä koko juoksusuoritusta, että mitä se siellä on tullut puuhailleeksi. Nyt on kuitenkin tauko kaikista juoksuhommista ainakin syksyyn asti.