maanantai 23. toukokuuta 2016

Helsinki KV 21.5.2016

Mikä on parasta näyttelyissä? No se kehässä oleminen tietysti! Se vaan on tosi hienoa päästä esittämään omaa koiraansa, kun siihen on valmistauduttu ja se on molemmista mukavaa. Laji, jos sellaisesta voi puhua, on sinällään kauhean yksinkertainen, kun siinä ei tarvitse osata monenlaisia eri ohjauskuvioita, mutta samalla tavalla näyttelyt on koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä, kuten esimerkiksi vaikka agility. Näyttelyt on simppeliä touhua ja se sopii minulle. Stressitöntä ja rentoa ja sillä ehdolla harrastetaan. Välillä sitä jo erehtyy luulemaan, että se pahin näyttelyinnostus on jo näiden vuosien jälkeen laantunut, niin eipä vaan olekaan! Tai ehkä se on muuttunut enemmän juuri siihen suuntaan, että se kehässä oleminen on se homman kohokohta, ei niinkään se tulos. Huomasin nimittäin juuri ostaneeni Chancelle oman kalliin näyttelyhihnan, vaikka vähän aikaa sitten juuri ajattelin, että sen kanssa käytäisiin enemmän juoksukokeissa! No eipä mitä, aina voi pyörtää päätöksensä, nimittäin senkin kanssa on ollut ihan älyttömän kivaa kehässä. Sillä mennään.

Helsingin näyttelyssä mukana oli Rasta. 

Sagramour Moonshine Endeavor
AVO ERI 2 SA
Tuomari Christine Rossier, Sveitsi
3,5 years. Good size and body. Topline could be better. Good tailset. Good head type and ears. Excellent eyes. Strong pigmentation. Under neck could be more dry. Excellent mover, could be little stronger in front.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti