maanantai 6. kesäkuuta 2016

Rasta valioitui!


Voi riemua! Raision ryhmiksessä 5.6.2016 Rasta sai viimeisen sertinsä ja on nyt Suomen muotovalio!
Tuomarina oli Paula Rekiranta ja Rasta oli myös päivän paras uros ja VSP.

Laitetaan tähän alkuun tämmöinen kesäinen vähän pollea pönötyskuva tuoreesta valiosta. 




Raisiosta kun ei sattuneesta syystä ole kuin kuva happamasta ja kylmästä puuskaisesta tuulesta kippuraan menevästä koirasta. Siis tähän tapaan. ROP oli Woodbrooks C'mon AC/DC. Rasta sanoo, että pitäkää tunkkinne, mulle riitti. 

kuva (c) Jaana Jyläntö.
Ei sentäs satanut rakeita, kuten Kajaanissa samana päivänä. Kylmä puuskittainen tuuli aloitti puhaltelemaan onneksi vasta loppuvaiheessa, joten mukaan otetut takit eivät olleet yhtään liioittelua. Saisko ne helteet takaisin, pliis! Ei kesällä ole kiva palella, sanovat myös whippetit.

Mukana oli myös Chance, ja turistina mukana ollut Ryppy. 

Chancen arvostelu:
14 kk, kookkaanpuoleinen nuori uros. Hyvät pään linjat, hieman kevyt alaleuka. Kauniit silmät ja ilme. Hyvät korvat. Hyvä kaulan pituus. Hieman pysty lapa ja suora olkavarsi. Rintakehä saa vielä kehittyä, hieman lyhyt rintalasta. Lihaksikas reisi, hyvät takakulmaukset. Etuliikkeiden tulee vielä vakiintua, voisi ottaa pidemmän askeleen. Esiintyy ja esitetään hyvin.
JUN EH2

Rastan arvostelu:
Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen uros. Kaunis pää, erinoomainen silmien muoto. Hyvä ilme ja korvat. Hyvä kaula, kaunis ylä- ja alalilnja. Riittävästi kulmautunut edestä, voimakkaasti takaa. Erinomainen lihaksikas reisi. Liikkeessä riittävä askelpituus, joskin voisi liikkua hieman reippaammin.
AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP, FI MVA

2 kommenttia: